Hyvinvoivia ja hyviä koiria
Keskustellessani koiranjalostuksesta ja omista tavoitteistani kasvattajana, mielessäni on usein yksi, aika kokonaisvaltainen termi: hyvinvointi. Tavoitteeni tulevana kasvattajana on tehdä parhaani, jotta kasvateillani olisi hyvä olla. Tätä pidän mielessäni esimerkiksi valitessani mitä koiria ja sukuja haluan käyttää kasvatustyössäni, millaisia persoonia yhdistän toisiinsa ja myös millaisiin koteihin haluan pennut aikanaan luovuttaa, ja mitä tietoa kerron niin whippetistä rotuna kuin pentueen vanhemmista ja suvusta.
Millainen sitten on hyvinvoiva koira? Jos koira itsessään on hyvä, ja vastaa sitä, mitä itse whippetiltä toivon, niin sehän jättää vastuun koiran hyvinvoinnista omistajalle? Eikö kuulostaisikin helpolta? "Kyllähän hyvä koira myös voi hyvin, jos omistaja pitää siitä huolta."
Kun hyvä koira ei ole aina hyvinvoiva koira. Eikä hyvinvoiva koira ole automaattisesti kaikista hyvä koira. Koiran "laatu" niin luonteen, terveyden, käyttöminaisuuksien kuin ulkomuodonkin perusteella voi kertoa jollekin, että koira on hyvä tai huono. Mutta näitä ominaisuuksia tarkkailemalla ei voi ennustaa sitä, voiko koira hyvin.
Itsensä toteuttaminen
Oletko koskaan viettänyt aikaa ihmisen seurassa, joka selkeästi ei pidä jostain piirteestäsi? Hän saattaa kommentoida, kuinka olet liian äänekäs tai kuinka kävelet oudosti, taikka vain mulkoilla sinua, kun yrität itse vain elää omaa elämääsi. Kuvittele, jos tämä henkilö olisi se, joka ruokkii sinut, päästää sinut vessaan ja ulos kodistasi. Olisiko arkesi mukavaa?
Jokaisella koiralla on yksilöllisiä tarpeita ja käytösmalleja. Koiran rotu voi tietysti antaa viitteitä siitä, mitä ne ovat, mutta loppupeleissä yksilöiden välinen vaihtelu voittaa. Sinun koirasi on oma persoonansa, eikä statistinen arvio.
Kun otat koiranpennun, oli se whippet tai minkään muun rotuinen, otat yksilön, jolla on omat piirteensä ja synnynnäiset ominaisuutensa. Koiranomistajana sinun tehtäväsi on vaalia koirasi ominaisuuksia ja kannustaa sitä olemaan paras versio itsestään. Kaikki ominiaisuudet eivät välttämättä ole sitä, mitä sinä toivoit, mutta ne tekevät koirasta oman itsensä.
Turvallinen arki
Oli koirasi näyttelytähti, ratojen nopein tai maastojuoksun taituri, se on kuitenkin suurimman osan ajasta kotikoira. Koirasi asuu kotonasi, ja jakaa arkesi. Kuljette yhdessä samoja lenkkipolkuja, löhöätte samalla sohvalla ja koette samat elämänmuutokset.
Turvallinen arki on sellainen, missä koiran ei tarvtse elää pelossa tai epävarmuudessa. Turvallinen arki alkaa siitä, että koira tietää saavansa sinulta joka päivä ruokaa ja pääsevänsä ulos tarpeilleen. Arjessa voi olla vaihtelua, mutta koiran perustarpeet täyttyvät. Koirasi tietää, että se saa nukkua rauhassa ilman, että sitä käydään härnäämässä tai nostamassa syliin, ja voi kulkea yhteisiä lenkkipolkujanne niin, että ei tarvitse pelätä ympäristöään.
Kaikkeen emme kuitenkaan pysty vaikuttamaan. Lenkillä tulee vastaan irtokoira, kompastut koirasi hihnaan, naapurin lapsi taputtaa koiraa yllättäen takaa. Sattuma. Ympäristötekijä. Kenenkään arki ei ole aina turvallista ja aina ennakoitavissa. Tällaisissa tilanteissa omistaja voi olla koiransa tukena: hoitaa uhkan karkoittamisen koiran puolesta, tarjoaa lohtua ja turvaa. Omistaja on koiransa puolestapuhuja. Jopa kaikista rohkeimmat koirat tarvitsevat puolestapuhujan. Ne voisivat kyllä pärjätä itse, mutta miksi jättää koira pärjäämään, kun voi itse olla koiran luottamuksen arvoinen? Tästä pääsemmekin seuraavaan aiheeseen.
Synnynnäiset ominaisuudet
Koiran hyvinvointi ei koskaan ole vain yhden tai parin asian summa. Siinä, missä ympäristö vaikuttaa omalta osaltaan, myös koiran synnynnäisillä ominaisuuksilla on vaikutusta.
Koiran ominaisuudet tekevät koirasta sen, mitä se on: niin hyvässä kuin pahassa. Siinä missä saalisvietti voi tehdä koirasta helpommin palkattavan treenatessa tai saa koiran ajamaan viehettä, sama ominaisuus voi hankaloittaa irtipitoa, kun koira lähtee jäniksen perään käskyistä ja kielloista huolimatta. Siis yksi ominaisuus, joka aiheuttaa monta eri ilmiötä koiran arjessa.
Ei ole olemassa valmista kaavaa hyvinvoivan koiran genetiikalle. On mahdotonta kuvailla tarkalleen tietynlainen koirayksilö, viimeisimpään yksityiskohtaan asti ja todeta: tämä tulee olemaan hyvinvoiva koira. Tämä on nimittäin mahdotonta ennustaa. Kirjaan alle pari esimerkkikoiraa ja kuvailen hieman luonteenpiirteitä.
Case 1: Itsevarma viettipommi
Koira, joka on täynnä itseään ja itsevarmuutta. Voi kävellä mihin tahansa rinta rottingilla, maailmanvalloittaja-asenteella. Rakastaa muita koiria ja ihmisiä sekä omistajansa huomiota, mutta on sujut itsensä kanssa ja pärjää itsekin. Koiralla on erittäin voimakas saalisvietti, ja jo pienestä pennusta asti on lähtenyt kaiken liikkuvan perään hanakasti ja luovuttamatta. Tällä koiralla energiaa riittää, ja mitä enemmän energiaa tähän koiraan kertyy, sitä innokkaammin se reagoi saalisärsykkeisiin.
Case 2: Mukavuudenhaluinen sylimyyrä
Koira, joka rakastaa olla mukavasti. Löytyy aina jostain sohvannurkasta tai kainalosta nukkumasta. Rakastaa omaa ihmistään, ja haluaa pysyä aina lähellä, mutta jää tyytyväisenä kodin perukoille nukkumaan, jos omistaja lähtee töihin. Tämä koira pitää leikkimisestä, mutta ei juurikaan leiki muiden koirien kanssa. Suuremmat koirat jännittävät hieman, ja isommassa koiraporukassa ei viihdy vaan jää mielummin omistajansa jalkojen viereen. Tämä koira muutenkin pysyttelee mielellään oman ihmisensä lähellä, ja seuraa ohjeita tarkasti.
Case 3: Rauhaa rakastava seikkailija
Koira, joka on aina menossa. Lenkeillä tutkii ympäristöään innokkaana, löytäen jokaisen pienen aarteen kävyistä panttipulloihin. Rakastaa kantaa löytämiään tavaroita suussaan. Minne tahansa tämän koiran vie, se on rennonletkeänä mukana, mutta ei juurikaan kiinnitä huomiota omaan ihmiseensä, saati muihin koiriin tai ihmisiin. Tällä koiralla on ihan omat jutut, ja nauttii niiden toteuttamisesta. Kotona tämä koira viihtyy myös enemmän omissa oloissaan: joko omassa pedissään nukkuen, tai leluilla itsekseen leikkien. Jos koiran unta tai leikkejä tulee häiritsemään, se nopeasti vaihtaa paikkaa muualle, missä saa olla rauhassa.
Yhelläkään näistä esimerkkikoirista ei ole kummempia pelkoja: ei ääniarkuutta, ei eroahdistusta eikä ihmisarkuutta. Nyt kuvitellaan kolme erilaista kotia, ja mietitään, olisivatko nämä ongelmattomat koirat hyvinvoivia tällaisissa kodeissa.
Sopisiko rauhallista arkea viettävälle yksinäiselle eläkeläiselle case 1:n koira? Vaikka koira on itsevarma ja sosiaalinen, sillä on korkea energiataso ja voimakas saalisvietti. Olisiko kyseinen koira hyvinvoiva kodissa, jossa eletään hiljakseen eikä paljoa käydä tuttujen lenkkipolkujen ulkopuolella? Vai sopisiko tälle eläkeläiselle paremmin case 2:n koira, joka rakastaa olla lähellä ja nauttii hiljaisesta, kahdenkeskeisestä ajasta ihmisensä kanssa? Vai olisiko kenties case 3:n koira sopiva, jonka puuhailuja iäkäs henkilö voisi seurata vierestä?
Pointtina siis se, että vaikka koira olisi kuinka "hyväluonteinen", kaikki koirat eivät sovi kaikille ihmisille. Edes yhden rodun sisällä. Ylläolevat esimerkkikoirat ovat kaikki whippetejä, jotka tiedän tai tunnen. Kaikki ovat itselleen sopivissa kodeissa, ja hyvinvoivia, mutta jokaisen omistaja itsekin tiedostaa, että heidän koiransa ei sopisi jokaisen käteen.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että omistajan ja koiran toiveiden täytyy sopia yhteen, ei lainkaan. Monet koirat voivat hyvin kodeissa, jossa eivät ole täyttäneet omistajansa toiveita tai odotuksia. Koiraa on opittu arvostamaan sellaisena, kuin se on.
Kompromissi
Kun koira ei ollutkaan sellainen, kuin mitä odotit. Halusit agilitytykin, mutta koirasi nauttii enemmän kukkien nuuhkimisesta ja sohvalla makoilusta. Halusit kanssasi kaikkialle mukana kulkevan kumppanin, mutta ette voi poistua kotikulmilta ilman kolmea eri palkkanamia ja lelua, silmiä selässä sekä kolmea varmistusthihnaa ettei koira hyöki ohikulkijoita kohti. Mitä tehdä, kun koira ei täytä toiveita tai odotuksia?
Ensin toki miettii, voiko koiran opettaa pitämään jostakin tai olemaan pelkäämättä jotain. Olen agilityouluttajana törmännyt useampaan koiraan, jotka ovat alkuun pelänneet hallilla: rampanneet hermostuneena ympäriinsä, kieltäytyneet liikkumasta, säpsyneet ja hypähdelleet eri äänistä. Näitä olemme lähteneet työstämään pienissä pätkissä, koiraa ymmärtäen. Joskus onnistumme lyhyessäkin ajassa, ja joskus puolet kurssista on mennyt siihen, että koiralla olisi turvallinen olo agilityhallilla. Mutta voi, kun se onnistuminen onkin palkinnut.
Pari koulutettavistani, jotka nykyään suorittavat jo radanpätkiä täydellä innolla, ovat aloittaneet juuri näistä tilanteista. Kärsivällisyys on palkinnut, ja agility on nykyään heidän lempipuuhaansa. Tässä on auttanut se, että lähdetään harrastamaan koiran kanssa avoimin mielin: kokeillaan nyt tätä, ja jos se tuntuu hyvältä niin jatketaan.
Mutta entä jos näin ei käy? Entä jos koira ei pääse pelostaan yli, tai ei ikinä opi pitämään siitä, mitä haluaisin itse tehdä?
Noh, sitten ei tehdä. Keksitään muuta. Olipa kyseessä harrastus, vapaa-ajan viettotapa tai joku tietty käytösmalli, ei koiran kanssa ole pakko tehdä juuri sitä juttua. Koiran elinikä on samaan aikaan kovin lyhyt, mutta myös aika pitkä. Sanotaan, että saat ainakin 10 vuotta yhteistä aikaa koirasi kanssa. Mitä haluat muistaa silloin, kun koirastasi aika jättää?
Pisimmillään voimme viettää koiramme kanssa yhdessä niiden koko elämän syntymästä kuolemaan. Luomme siis monia hetkiä koirallemme. Mitä haluamme, että koiramme muistaa elämästään?
Kaikella on aina tarkoituksensa
Jokainen koiramme opettaa meille jotain. Oli se sitten itsestämme, tai elämästä. Jotkut koirat ovat tulleet elämäämme opettamaan luopumisesta. Siitä, kun asettaa sekä oman että koiran hyvinvoinnin edelle, ja etsii koiralle uuden kodin. Koiran pois antamisella on aika ikävä stigma. Ajatellaan, että se olisi itsekästä tai että omistaja ei rakastaisi koiraansa. Itse näen sen suurimpana rakkaudenosoituksena, kun kerää vahvuuden päästää irti, vaikka se sattuu.
Joskus taas haasteidn tarkoituksena on opettaa meille jotain itsestämme: ehkä koia tuo mukanaan uuden harrastuksen, jota ei olisi välttämättä edes kokeillut, ellei koiran kanssa olisi ollut haasteita. Saatamme tavata uusia ihmisiä, etsiä ja löytää uutta tietoa tai tehdä jopa merkityksellisiä muutoksia omaan elämäämme. Koiraa varten ei tarvitse muuttaa itseään, mutta joskus sitä kasvaa koiransa kanssa yhteen.
Itse olen miettinyt näitä asioita jonkin verran Phoeben kanssa. Meillä on ollut haasteita löytää yhteistä arkea. Minä kuljen agilityhalleilla 2-5 kertaa viikossa, ja sen lisäksi käyn päivätöissä. Muutenkin matkustan aika paljon autolla, ja pidän siitä, että voin ottaa koirani mukaan yhteisille seikkailuille.
Phoeben kanssa on täytynyt tehdo kompromisseja: niin siinä, mitä tehdään kuin myös välillä siinä, millainen koiranomistaja haluan olla. Haluan tarjota koirilleni aktivointia ja arkea, mitä ne haluavat ja tarvitsevat. Koirani saavat harrastaa sitä, mistä pitävät ja tehdä päätöksiä vaikkapa siitä, lähtevätkö mukaan autoreissulle. Phoebellakin on tämä päätösvalta. Ja juuri Phoeben oman päätöksien myötä se on yleensä se, joka jää kotiin. Se, joka jääkin treenaamatta. Se "maskotti".
Maskotin virkaa Phoebe toimittaa oikein pätevästi, ja on ihanaa tulla kotiin tietäen, että sohvalla löhöillessään syliinsä saa aika varmasti pienen hedelmälepakkoa muistuttavan koiran. Ja Phoebe on ollut tyytyväinen tähän. Se jää tyytyväisenä kotiin, kun minä lähden poikien kanssa treenaamaan. Se mielellään tekee oman hihnalenkin ja käy koirapuistossa juoksemassa itekseen. Usaltaisin sanoa, että Phoebe pitää sen arjesta silloin, kun ei tarvitse kulkea mukana kaikkialla.
Minun on ollut pitkään vaikea hahmottaa tätä: Phoeben hyvinvointi ei ole riippuvainen siitä, onko se päivästä yksin 6 tuntia vai 9 tuntia. Phoebea ei haittaa olla välillä kokonaan yksin. Se on varmaankin jopa helpottunut, kun minä pakkaan treenilaukkua, mutta en laita sille takkia päälle. Jes, ei tarvitse lähteä mukaan.
Vaikka Phoebe rakastaa treenaamista ja temppujen tekemistä ihan ylitse kaiken ja tekisi ruoan eteen mitä vain, ei se vaadi sitä, että lähdetään kotoa mihinkään. Jatkossakin Phoebe saa siis jäädä kotiin, kun tahtoo. Siellä Phoeben on hyvä olla, ja me tehdään sitten pikkumustan kanssa erikseen omia juttuja.
Yritän siis jatkossakin oppia tuntemaan omat koirani yksilönä, kun otan koirat osaksi elämääni ja arkeani. Tehdään niitä juttuja, jotka tuntuvat hyvältä ja kasvetaan yhteen. Yritän pitää mieleni avoinna sille, mitä hyvinvointi tarkoittaa kullekin koirayksilölle. Otan haasteet ja opit vastaan avosylin, ja koitan olla vertaamatta koirieni tarpeita toisiinsa. Siinä missä Rudi ja Bruno rakastavat olla mukana kaikialla ja saavat pitkälti niin tehdä, Phoebe saa olla juuri oma itsensä ja jäädä kotiin. Se ei ole syrjimistä, eikä perustu mihinkään muuhun kuin koirani omaan valintaan ja hyvinvointiin.
Tästä aiheesta olisi voinut kirjoittaa vielä ties kuinka pitkää tekstiä: en edes maininnut esimerkiksi fyysisen terveyden vaiutusta koiran hyvinvointiin, saati pohtinut sen syvemmin esimerkiksi sitä, kuinka käytösongemat ja niihin suhtautuminen vaikuttaa koiran kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.
Mutta kuten aina, keskustelen mielelläni koiran hyvinvoinnista, ja mielelläni keskustelen ja opin uutta aihesta, eri näkökulmista.
Mitä koiran hyvinvointi tarkoittaa juuri sinulle? Miten sinun koiriesi yksilölliset tarpeet eroavat toisistaan? Oletko joutunut tekemään kompromisseja joko arjessasi tai ajatusmalleissasi, koirasi hyvinvoinnin eteen?
Toivotan kaikille oikein mukavaa tammikuun loppua!